Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

19.1.2010 suunnittelua

19.01.2010 - 13:26 / Kategoriat: Suunnittelua

Tästä se nyt lähtee armon vuonna 2010. Suuren putkiremontin myötä, koko piha on myllätty uuteen uskoon. Pihakuuset on kaadettu. Maata on kaivettu 1,5 metriä alaspäin ja tuotu uutta maata, soraa, hiekkaa, multaa tilalle.

Keväällä tulee sitten se oikea multakuorma sekä hevonpaskaa.

Tässä kuvaa ennen ja jälkeen. Tilaa tuossa on kolmisen metriä leveyttä ja pituutta sen verran kun tarvitsee.

Tässä kuvaa takapihalta päin. Eli kasvimaa tulee tuon varastorakennuksen ja aidan väliin. Siihen paistaa aikainen aamu aurinko sekä aamupäiväaurinko. Sitten aurinko kääntyykin talon taakse ja paistaa ihan pienen hetken vielä tuohon ennen kuin laskeutuu untenmaille.

Nyt on hienoa alkaa suunnittelemaan koko kasvimaaprojekti ihan alusta alkaen. Ei ole edellisten asukkaiden istutuksia enää jäljellä (eikä paskakasveja) vaan nyt kaikki mitä laitetaan on omaa.

Onneksi saan apuja hyviltä ystäviltäni Hannalta ja Annelilta. Hanna lupasi lainata puutarhakirjan ja saan käydä heidän tontiltaan hakemassa risuaitamateriaaleja ja Annelilta saan muuta tietoa kasvimaa-asioissa. Hyvät ystävät ovat kultaakin kalliimpia.

Niin ja onhan tietysti netti ohjeita täynnä.

Oma puutarha/kasvimaa vihko on korkattu eilen. Sinne sitten merkkasin mitä haluan kasvimaalle ja mitä pitää muistaa.

Tästä tulee ihana kevät!!

-katiija-

 
Kirjoittaja

multaa kynsien alla, taas!

 

Kello Kasvimaalla

NappaaMukaasi

kasvimaalle eksyneet 14.3.2007 alkaen

selaajat

Kasvimaan Vartija